Mikä ihmeen gorilla? Näin alkoi Stafixin tarina
Jos olet joskus törmännyt Stafixiin, olet ehkä pysähtynyt miettimään, miksi maskottimme on gorilla. Mitä tekemistä hulluttelevalla gorillalla on tarrojen, tulosteiden ja kampanjamateriaalien kanssa?
Opiskelijoiden loikka startup-yrittäjiksi
Stafix starttasi aikana, jolloin olimme vielä opiskelijoita Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Meillä oli loistava suunnitelma valmistaa ikkunatarroja teollisuuteen, mutta matkan varrella suunta alkoi tarkentua. Huomasimme nimittäin, että painoalalla olisi tilaa aivan uudenlaiselle, tulostettavalle materiaalille – ja siihen materiaaliin sananmukaisesti tartuimme.
Elettiin vuotta 2009, ja tuolloin kotikulmillamme Jyväskylässä järjestettiin Pohjoismaiden suurin graafisen alan messutapahtuma, Finngraf. Täydellinen tilaisuus testata ideaamme, kuulla suoraa palautetta alan ammattilaisilta ja herättää kiinnostusta, vaikka meillä olikin näyttää vasta tuotedemoja – ja sitkeä unelma.
Haasteena oli, ettei kukaan ollut kuullut meistä mitään, eikä meillä ollut valmista tuotetta – vain näytteitä ja idea, johon uskoimme täysillä.
Kun siis seuraavan kerran näet gorillan, tiedät, ettei kyse ole pelkästä maskotista. Ystävälliseen gorillaan kiteytyy koko Stafixin tarina.
Tilaa maksuton Stafix-näytepaketti
Tutustu myymälämainonnan uusiin materiaaleihin ja vastuullisempaan tulevaisuuteen. Olemme kasanneet materiaalinäytteet valmiiksi setiksi, jotta pääset tutustumaan Stafix-tuotteisiin silloin kun sinulle parhaiten sopii.

